Joskus elämä vie jalat alta. Siivet katkeaa. Silloinkin kun omiin kykyihin, omiin voimiin ei voi luottaa on joku johonkin voi luottaa, tämä on totta.
Oli aikaa jolloin minäkin kannoin selaisen tunteen rinnassani, siivet oli katkaistu. Kaikki oli sekaisin. Toiveista ei tullut totta vaan kaikki oli pelkää kaaosta. Olimme joutuneet sellaiseen painajais maiseen tilanteeseen mitä ei itse olisi millään mielikuvituksella voinut keksiä.
Kaikki meidän haaveet perhellemme musertui.
Omat voimat ja kyvyt eivät riittäneet. Tunsin kuinka kaikki mihin olin luottanut otettiin minusta pois. Ei jäänyt mitään. Olin pelkkä tyhjä kuori.
Vähitellen elämä on saanut uutta muotoa. Ennan rukoilin: Älä muuta minua!
Kun muuta vaihtoehtoa ei ollut uskalsin kuiskata: Muuta minua siihen naiseen mihin minut oli luotu.
Varovasti ja hiljaa Jumala on muuttanut minua.
Tämä on totta.
No comments:
Post a Comment